Tein ensimmäistä kertaa uudella ohjeella karppikakun ja maku oli mitä herkullisin, ehdottomasti teen uudestaan karppaajille :)

Aika oli hitusen taas kortilla ja itseasiassa kermaakin liian vähän, joten pursotukset ei nyt komeile kauneudellaan, mutta se ei makua pahentanut :)

Kyseessä siis vanilja-mansikka kakku karppaajille. Pohja oli erinomaisen pehmeä, ei munakasmainen eikä myöskään manteleiden rakeinen. Itseasiassa pari vierasta, jotka eivät tienneet sen olevan karppauskakku, ei edes huomannut eroa "tavis" kakkuun. Kyseinen kakku on siis tietenkin myös gluteeniton.

Tehdessä kävi kuitenkin sellainen fiba, että ohjeen perusteella vaniljatäytteen olisi pitänyt hyytyä tai sitten se olisi varmaan pitänyt jakaa useampaan välikköön niin että se olisi aina imeytynyt pohjaan. No minä kuvittelin, että siinä oleva voi hyydyttää seoksen...no ei hyydyttänyt, ja pöydällehän ne meinasi valua. Lisäksi itse ainakin huomasin karppisokerin rakeisuuden valmiista vaniljareemista. Maku oli sinänsä oikein herkullinen joten tätä ohjetta kannattanee lähteä hiomaan. Mansikkatäyte olikin oma variaationi mansikkakermasta liivate lisäyksellä. No mutta kuvia kuvia! Välikuva:

DSC_0762-normal.jpg

Ja lopputulos:

DSC_0763-normal.jpg

Namsk! Ja sitten ohjetta, jota voin todellakin suositella!  (24cm/12 palaa, sokeria 0g, hh alle1g/pala)

Karppauskakkupohja: 

5 kananmunaa

1,5 dl YesDeli karppisokeria

1,5 dl mantelijauhoa

1 dl bake pro leivontaproteiinia

2tl leivinjauhetta

- Jauha karppisokeri sauvasekottimella tomuksi (itse tein tämän, mutta en kyllä huomannut itse sokerin koostumuksessa juuri eroa, jospa sauvasekoittimeni on jotenkin huono...) Vaahdota sitten karppisokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sitten loput aineet sekaan varovasti nostellen. Kaada taikina voideltuun (ja mantelijauhotettuun) vuokaan. Paista sitten 200'c uunissa (muka) 15 minuuttia. Itse tosin jouduin paistaa yli puoli tuntia, en kyllä teidä miksi.

Mansikkakerma:

n. 150-200g mansikoita

2 dl kuohukermaa

2 liivatetta

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka. Survo mansikat ja lisää ne seokseen. (jos käytät pakastemansikoita, sulata ne ensin ja valuta ylimääräinen neste pois ennen survomista) . Sulata liivatteet pieneen määrään esim mansikoista saatua mehua tai ihan vettä ja valuta ohuena norona koko ajan sekoittaen mansikkakermaan.

Vaniljakreemi: (sokeria 0g/hh 0/pala)

4 keltuaista

1 dl YesDeli karppisokeria

1 dl kuohukermaa

125g voita (suolatonta)

0,5 tl aitoa vaniljaa jauheena

Lämmitä kaikki aineet paitsi voi kattilassa sekoittaen. Kuumenna, kunnes seos sakenee, älä anna sen kiehua. Lisää voi pikkuhiljaa. Jäähdytä seos lopuksi jääkaapissa välillä sekoittaen.

(Itse jäähdyttelin muutaman tunnin ja päällä oli kovettuneempi kerros, joten oletin, että jähmettyy viileässä. Näin ei tosiaan käynyt joten ehkäpä lisäisin ensi kerralla vaniljakreemiin liivatetta tai laittaisin sitä huomattavasti vähemmän yhteen väliiin ettei pääse valumaan)

Laita vuoan pohjalle kelmut ristikkäin niin, että kelmu tulee yli joka laidalta. Sitten kasaa kakkupohjan päälliosa pohjalle eli kasaa kakku takaisin vuokaan niin kuin se on sieltä tullutkin, lisäät vain täytteet väleihin :D Äläkä unohda kostutusta! Itse kostutin tämän kakun maidolla. Lopulta käännä ulkopuolelle jääneet kelmulipareet kakun suojaksi.

Anna kakun sitten olla jääkaapissa mielellään yön yli, mutta vähintään 4 tuntia. Kumoa kakku kakkualustalle ja voit aloittaa koristelun (paitsi jos sinulle käy kuten minulle ja täyte valuu pöydälle... :) )

Koristeluun tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa ja eikun herkuttelemaan!